Hyväntekijät, Kissan ja ihmisen suhde

Toimittaja Maxim Fedorov palkittiin Kissalähettilään arvonimellä

Kissojen oikeudet ry juhlisti 15. lokakuuta 2026 viisivuotista taivaltaan nimeämällä ensimmäistä kertaa Kissalähettilään.

Ensimmäinen Kissalähettiläs, toimittaja ja kirjailija Maxim Fedorov diplomeineen yhdessä Kissojen oikeudet ry:n hallituksen jäsenen Anna Collánin ja puheenjohtaja Hannele Luukkaisen kanssa.

Kissalähettilään arvonimi myönnettiin toimittaja ja kirjailija Maxim Fedoroville tunnustuksena hänen työstään kissojen hyväksi. Valinnallaan Kissojen oikeudet ry haluaa antaa erityistä kiitosta Fedorovin tavasta tuoda esiin eläinten — ja erityisesti kissojen — asemaa, hyvinvointia ja merkitystä niin ihmisten arjessa kuin poikkeuksellisissakin olosuhteissa.

Kissan ja ihmisen kumppanuudelle on monia muotoja

Kissojen oikeudet ry toteaa arvonimen myöntämisen perusteluissaan, että Fedorov ei aseta yhtä ainoaa muottia sille, millaista on hyvän kissanelämän oltava, vaan tunnistaa kissan lajityypilliset tarpeet ja erilaisten elinympäristöjen suomat mahdollisuudet. Yhdistyksen mukaan Fedorov on tuonut esiin kulttuureja ja alueita, joissa kissat ovat osa kaupunki- tai kyläyhteisöä — vapaasti ulkoilevia kotikissoja tai kissoja, joista huolehditaan kollektiivisesti ja joita arvostetaan yhteisön jäseninä, vaikkei niillä olisi yksittäistä omistajaa.

Kissojen oikeudet ry:n mielestä Fedorovin tapa kuvata näitä eläimiä ihaillen muistuttaa siitä, että ihmisen ja kissan välinen kumppanuus voi toteutua monella eri tavalla ja että kissa voi elää hyvää, arvokasta elämää erilaisissa olosuhteissa.

”Kissat ovat kiehtovia, salaperäisiä ja sielukkaita olentoja. Kissat tuovat elämäämme iloa, lohtua ja lämpöä, ja niiden hyvinvoinnista huolehtiminen on yhteinen vastuumme kaikissa tilanteissa. Kissalähettilään titteli myönnetään henkilölle, joka edistää toiminnallaan kissamyönteisyyttä ja kissojen arvostusta yhteiskunnassa”, Hannele Luukkainen, joka toimii Kissojen oikeudet ry:n puheenjohtajana.

Apua Ukrainan kissoille

Arvonimen ja diplomin lisäksi Kissojen oikeudet ry palkitsi Fedorovin 1000 euron avustuksella Ukrainan kissojen tukemiseksi. Fedorov on valinnut avustettaviksi kohteiksi ukrainalaiset järjestöt, UAnimals ja Take A Cat, sillä sodan keskellä eläintenkin hätä on kasvanut suureksi.

Kissojen eläminen ihmisen rinnalla lienee kaikista lemmikkiyden muodoista tasa-arvoisin – tai valtasuhteet on käännetty kissojen hyväksi.

Take a Cat on järjestö, joka tarjoaa eläinlääkärin hoitoa, suojaa ja etsii kodin kissoille. UAnimals tarjoaa apua Ukrainan eläimille lajiin katsomatta.

”Olen aina tykännyt kissoista, ja samalla minulla on aina ollut paha kissa-allergia. Allergia ei ole kuitenkaan este aidolle rakkaudelle, ja löysin pelastuksen Ukrainan ja muiden maiden katukissoista. Niiden kanssa pystyy kommunikoimaan ilman pelkoa allergiasta. Ihailen kissoissa ennen kaikkea niiden itsenäisyyttä ja omanarvontuntoa. Kissojen eläminen ihmisen rinnalla lienee kaikista lemmikkiyden muodoista tasa-arvoisin – tai valtasuhteet on käännetty kissojen hyväksi. Ukrainan kissojen ja muiden eläinten kohtalo sodassa jää helposti toissijaiseksi huoleksi ihmisten kärsimysten rinnalla. Siksi haluaisin tukea palkintosummalla kiovalaista löytökissojen kotia sekä maanlaajuista järjestöä, joka suojelee kaikkia eläimiä”, Fedorov sanoo.

Lisää artikkeleita aiheesta

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…

Hoito

Kissan olemus lumosi Heinin jo pikkutyttönä

Kissaparatiisin kotiinsa sisustanut Heini Harjaluoma painottaa, että elämä sisäkissojen kanssa edellyttää omistajalta huolellista paneutumista kissuuteen, jotta kissojen luontaiset tarpeet pääsevät…

Kissan ja ihmisen suhde

’’ Tassuterapiaa olisi hyödynnettävä entistä enemmän ikäihmisten hoivassa ’’

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, 66, tykkäsi lapsena mennä Martta-tädin luokse. Siellä oli punainen Roosa-kissa. Kaikki eläimet kiehtoivat pikku-Sirpaa. Kissojen ohella hän…