
Kissafani 5-2026
Uusin Kissafani-lehti nyt Lehtipisteissä kautta maan!
Lehdessä runsaasti jouluisia lahjavinkkejä kissojen ja kissafanien iloksi!
JULKKISKISSA
* Helsingin Kalliossa asuva, punaturkkinen somekissa Kyösti vastaanottaa vakiopubissaan herkkuja ja rapsutuksia.
KISSAIHMISIÄ
* Kolme kissaa, koira ja kanat ovat merkityksellinen osa Elämäni biisi -suosikkiohjelmasta tutun laulaja Noora Louhimon elämää. Niistä on seuran lisäksi iloa ja lohtua.
* Hyvinvointialan yrittäjä Jarmo Kvick oli vannoutunut koiraihminen, mutta keskellä suurta elämänmuutosta hänestä kuoriutui vannoutunut kissaihminen.
* Kun kissan omat ihmiset lähtevät matkalle, vaihtoehtona ei aina ole kissan vieminen hoitopaikkaan. Tuula Syrjälä käy hoitamassa kissoja niiden kotona.
KISSAN AKTIVOINTI
* Kissa tarvitsee leikkiä toteuttaakseen lajityypillisiä tarpeitaan sekä lievittääkseen stressiä.
TERVEYS
* Tasapainoinen mikrobisto suojaa myös kissan ihoa. Epätasapainoon päässyttä kissan ihon mikrobistoa voi elvyttää probiootteja sisältävällä suihkeella.
ROTUESITTELY
* Älykkään ja äänekkään bengalin turkki kimaltelee . Bengali on perinyt ulkonäkönsä villeiltä esivanhemmilta ja luonteensa kesykissalta.
KULTTUURI
* Jyväskyläläinen taidemaalari Päivi Meriläinen haluaa vangita maalauksiinsa kissan sielun. Hänen mielestään kissat ovat tietoisia majesteettisuudestaan.
Sodankylässä asuva Elena Bondar tekee huovutettuja, kissateemaisia tauluja yleensä tilaustyönä omistajan kissastaan lähettämän valokuvan perusteella.





