Kissaparatiisin kotiinsa sisustanut Heini Harjaluoma painottaa, että elämä sisäkissojen kanssa edellyttää omistajalta huolellista paneutumista kissuuteen, jotta kissojen luontaiset tarpeet pääsevät toteutumaan. Kissanpuita ja virikkeitä tarvitaan, mutta tärkeintä ei voi korvata välineillä: yhteyttä, läsnäoloa ja kissalle annettua jakamatonta huomiota.
Voiko tällaisiakin olentoja olla olemassa? Heini muistelee lapsuutensa ensimmäistä kohtaamista kissan kanssa.
’’Olin täysin hämmästynyt kissan suloisuudesta, pehmeydestä ja notkeudesta sekä siitä, miten täynnä rakkautta se oli. Kissan olemus lumosi minut.
44-vuotias Heini sai 7-vuotiaana ensimmäisen oman kissansa.
’’Olin lapsena allerginen kissoille, mutta ilmoitin perheelleni, että minä haluan kissan. Pikkuhiljaa siedätyin’’, hän kertoo.
Kissat lumoavat hänet edelleen.
’’Tunnen kissojen kanssa syvää sielunyhteyttä. Kissat ovat tukeneet ja hoivanneet minua monissa elämänvaiheissa ja auttaneet vaikeiden aikojen läpi.’’
Anselmi ja Tepi, sateenkaariveljekset
Kaikki Heinin lapsuuden ja aikuisuuden kissat ovat eläneet iäkkäiksi, vanhin 22-vuotiaaksi. Hänen perheeseensä kuuluvat nyt Anselmi ja Tepi, jotka täyttivät keväällä 14 vuotta.
Anselmi ja Tepi ovat eräänlaiset veljekset, vaikka niillä on eri emot. Ne syntyivät samaan perheeseen, jossa kaksi emokissaa hoiti ja imetti pentujaan yhdessä ristiin. Molemmilla pennuilla oli käytännössä kaksi emoa.
’’Anselmi ja Tepi olivat pennusta lähtien erottamattomat. Kun Tepiä tultiin hakemaan uuteen kotiin, mukaan annettiin myös Anselmi, koska niitä ei haluttu erottaa toisistaan.’’

