Kissan ja ihmisen suhde

Muikkunen oppi uuden taidon: vuorovaikutteisen pallon syöttämisen

Ansaittu lepohetki sisarusten kesken. Muikkunen on raidallinen, Tuittu harmaa kissa.

Tällä viikolla meillä kotona on tapahtunut pieni, mutta merkittävä urheilullinen edistysaskel. Muikkunen on nimittäin oppinut uuden taidon: pallon syöttämisen.

Leikkihetkissä pallo ei enää vain jahtaudu pitkin lattiaa, vaan Muikkunen näyttää välillä ihan tietoisesti tökkäävän pallon takaisin ihmiselle – ikään kuin peli jatkuisi yhteisenä harjoituksena. Se on ollut hauska muistutus siitä, miten nopeasti kissat oppivat, kun leikki on niille mieluisaa ja vuorovaikutteista.

Tällä hetkellä työrintamalla hoitokoteihin ja palvelutaloihin suuntautuvien eläinvierailujemme suhteen on sellainen tilanne, että Muikkusen sisko Tuittu on ominut lähes kaikki työvuorot itselleen.

Muikkunen puolestaan keskittyy tällä hetkellä selvästi enemmän pallopelien kehittämiseen. Liekö jääkiekon katsominen telkkarista saanut Muikkusen innostumaan lajista toden teolla?

Siskokset, Muikkunen ja Tuittu tulivat meille luovutusikäisinä pentuina loppuvuodesta 2025.

Jutun kirjoittaja Maria Ainasoja tekee Tukieläin-yrityksensä puitteissa eläinvierailuja pääsääntöisesti Uudellamaalla hoitokodeissa ja palvelutaloissa. Mukaan lähtee kissojen lisäksi koiria, lampaita ja minikanakin.

Lisää artikkeleita aiheesta

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…

Hoito

Kissan olemus lumosi Heinin jo pikkutyttönä

Kissaparatiisin kotiinsa sisustanut Heini Harjaluoma painottaa, että elämä sisäkissojen kanssa edellyttää omistajalta huolellista paneutumista kissuuteen, jotta kissojen luontaiset tarpeet pääsevät…

Kissan ja ihmisen suhde

Luokassa on enemmän iloa ja hymyä aina, kun Patu tai Penni ovat paikalla

Itämainen Patu-kissa on Säkylän yhteiskoulun ehkä suosituin opettaja, tai ainakin yhtä suosittu kun kollegansa Penni-koira. Kun yläluokkalaiset tulevat Patun työpäivänä…