Kun tamperelaisen Jarmo Kvickin perheelle tarjottiin noin neljä vuotta sitten mahdollisuutta ottaa kissanpentu, Kvick innostui välittömästi. Taustalla oli poikkeuksellisesti ajatus siitä, että koska hän ei ole kissaihminen, hänen on ehdottomasti otettava kissa.
’’Elin silloin suurta muutoksen vaihetta elämässäni, eikä kissan ottaminen ollut ikinä edes käynyt mielessäni, sillä olin aina pitänyt itseäni koiraihmisenä. Juuri siksi ajattelin, että kissa tukee muutosta ja tuntui heti omalta’’, Kvick muistelee.
Kissanpentu tuli perheeseen Kvickin vaimon asiakkaalta ja sain nimekseen Toffee ruskean ja pehmeän pitkän karvansa mukaan. 5-vuotias sekarotuinen Toffee on ehtinyt saada myös pennut pari vuotta sitten. Yksi pennuista meni Kvickin appivanhemmille.
’’Toffeen lempinimi on Matami, koska se on synnyttänyt ja tykkää herkuista’’, Kvick esittelee lempinimen taustaa.
Oppia kissalta
Kvickin perheessä ei aiemmin ollut lemmikkejä, mutta lapsuutensa hän on elänyt koiran kanssa. Jarmo oli 5-vuotias, kun perheeseen tuli kultainennoutaja. Siitä lähtien hän piti itseään henkeen ja vereen koiraihmisenä ajattelematta tarkemmin syitä.
’’Kenties taustalla oli ylisukupolvisia uskomuksia tai lapsuudessa sattuneita huonoja kokemuksia kissoista’’, hän pohtii.
Pitkään Kvick toivoikin perheeseen koiraa, mutta koska piti koiran ottamista kerrostaloon huonona ajatuksena, ei perheeseen otettu lemmikkejä.
Toffeen saapuessa Kvick ei osannut vielä täysin tulkita omia tuntemuksiaan, miksi kissan ottaminen oli kiehtonut juuri siinä hetkessä. Nyt hän osaa peilata aikaa taaksepäin.
’’Elin keskellä valtavaa kuormitusta, sillä olin vuosia kehittänyt terapiakeskusta. Kaipasin pysähtymistä, kotona olemista ja itseni hyväksymistä. Nämä tarpeet eivät kuitenkaan olleet tietoisia.’’
Kissa on mahdollistanut Kvickille kaikkea tätä.
’’Kissan kanssa yhteyttä ei tarvitse ansaita suorittamalla, vaan riittää, että pysähtyy, kohtaa toisen olennon ja antaa hetken olla riittävä.’’

