Ravinto, Työnsä ääressä

Hoitokalastuksella kissan kuivaruokaan ravintorikasta raaka-ainetta, samalla vesistön tila kohenee

Kuivatun luonnonkalarouheen valmistusprosessi muistuttaa perinteistä raakakypsytystä, jossa pH:ta alentavat maitohappobakteerit estävät haitallisten mikrobien kasvua. Fermentoinnin eli hapattamisen myötä ravintoaineet myös pilkkoutuvat paremmin kissan elimistössä imeytyvään muotoon.

Stella Natura Oy:n luonnonkalaruoheen raaka-aineena käyttämä luonnonkala saadaan läntisen Uudenmaan järvien hoitokalastuksesta.

Yli 40 vuotta Lohjalla läntisellä Uudellamaalla asunut Jukka Vanhala, 70, on työurallaan pääosin toiminut Lapin lihajalostefirmoissa myynti- ja kehitysjohtajana. Poron lihan jalostamisessa syntyneiden sivutuotteiden hyödyntämiseen koiran ruoaksi hän kehitti fermentointi- ja kuivausmenetelmän.
Vanhalan kehittämää kalankuivausmenetelmää kokeiltiin Sodankylässä Lokan ja Porttipahdan hoitokalojen jalostuksessa. Se onnistui hyvin.

Yhdessä innostuttiin


Vanhala oivalsi, että lemmikkieläinten ravinnoksi hoitokalastuksen myötä nostettu kalamassa sopii sellaisenaan kuivattavaksi, riippumatta siitä, ovatko kalat erilajisia tai säilyneet kokonaisina.
Vanhalan ideasta jalostaa hoitokalastuksessa saadusta raaka-aineesta lemmikkieläinten kuivaruokaa innostui sekä Vanhalan ystävä Henkka Vainio perheineen että myös Vanhalan tytär, Veera Liukkonen perheensä kanssa. Stella Natura -projekti ja yritys käynnistyivät vuoden 2024 alussa. Vainio ja Liukkonen omistavat perheineen yrityksen ja ovat mukana monissa työvaiheissa ja sesonkitöissä.
Herkkumestariksi itseään tituleeraavan Jukka Vanhalan lisäksi yrityksessä työskentelee kokoaikaisesti kaksi henkilöä. Tuotantotilat koneineen Stella Natura rakensi Sammattiin yrityskeskittymään kierrätysmateriaaleista. Tuotantotilat ja valmistusmenetelmät ovat Ruokaviraston hyväksymät.

Hoitokalastuksessa vesistön tilaa paremmaksi

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Luonnollinen ruokinta tukee kissan hyvinvointia

Kissa on evolutiivisesti puhdas lihansyöjä, joten sen luontaista ravinto ovat esimerkiksi jyrsijät luineen ja karvoineen. Luista kissa saa kivennäis- ja…

Hoito

Laadukas penturuoka turvaa kasvun

Kissanpennun kasvuaika asettaa korkeat vaatimukset ravinnon laadulle ja ravintosisällölle, aivan kuten muidenkin eläinlajien kohdalla. Rovio Pet Foods Oy:n tuotekehityspäällikkö Susanna…

Hoito

Kissan olemus lumosi Heinin jo pikkutyttönä

Kissaparatiisin kotiinsa sisustanut Heini Harjaluoma painottaa, että elämä sisäkissojen kanssa edellyttää omistajalta huolellista paneutumista kissuuteen, jotta kissojen luontaiset tarpeet pääsevät…