Kissan ja ihmisen suhde

Yökerho pukeutui pinkkiin

Mustavalkoisilla kissakaveruksilla on ulkoilutarhoina yö- ja päiväkerho. Niiden molempien sisustus on tänä kesänä värittynyt vaaleanpunaisen eri sävyillä.

Kapu-kissa yökerhossa.

Järvenpääläinen kissamamma Miauuuuurjo-Kaisu mahdollistaa rivitalokotinsa puutarhassa mustavalkoiselle kissakaksikolleen, valkoiselle Iitulle ja mustalle Kapulle ulkoilua sekä päivä- että yökerhossa. Kokonaisuutta hän nimittää Huvikummuksi.

”Mottonamme on se, että Peppi Pitkätossulla ei ole kissoja, mutta meidänpä kissoillamme on Huvikumpu!”

Huvikumpua kaunistavat kissatarhojen ulkopuolella kukoistavat hyöty- ja koristekasvit.

Iitun ja Kapun päivä- ja yökerhon kattavaa kokonaisuutta kutsutaan Huvikummuksi. Kissatarhojen ulkopuolella on runsaasti hyöty- ja koristekasveja. Amppeleissa kasvaa herneitäkin. Huvikummussa iloitaan elämästä enkelin suojelevissa, lempeyden energioissa.

Pinkki unelma

Yökerho on itse rakennettu kehikko puutarhan aitaa vasten, eli aita toimii tarhan yhtenä seinänä. Kulku sinne on makuuhuoneen tuuletusikkunan kautta. Verkotettu, mutta maapohjainen yökerho tarjoaa kissoille oivallisen saalistuspaikan. Muutama vuosi sitten aitaremontin vuoksi Iitun ja Kapun yökerho purettiin väliaikaisesti.

Miauuuuurjo-Kaisu oli sitä mieltä, että ilman tarhaa ei kissojen elämästä tule mitään. Hän osti elementeistä rakennetun, betonilaattojen päällä seisovan, peltikatetun valmistarhan. Päiväkerhoksi kutsuttuun tarhaan Iitu ja Kapu kulkevat olohuoneen tuuletusikkunasta. Koska päiväkerhossa ei ole maalattiaa, siellä ei saalisteta, vaan istuskellaan ja köllötellään tarhan lukuisilla eri tasoilla ja tarkkaillaan ulkomaailmaa. Päiväkerho on toiselta nimeltään Pinkki unelma.

Vaaleanpunaiselta penkiltä kissojen on kätevä kulkea myös vaaleanpunaisen kesämökin katolle.

”Rupesin kesäisin sisustamaan sen pinkiksi ajatuksella parempi överit kuin vajarit!” kissamamma naurahtaa.

Loistakoon Shanghain valot!

Tänä kesänä myös yökerho pukeutuu pinkkiin. Vaaleanpunaisen eri sävyt toistuvat sen tekstiileissä ja koristeissa. Yökerhon tunnelmaa Iitu ja Kapu voivat tarkkailla myös huomaamattomina siellä olevasta kissanmentävästä pikkumökistä.

”Keväällä minulle tuli sellainen fiilis, että haluan hankkia Iitulle ja Kapulle pienen kesämökin. Löysin elementeistä koottavan valmismökin, jonka naapurin ukko maalasi vaaleanpunaiseksi”, Miauuuuurjo-Kaisu kertoo.

Värikkäät discopallovalot säkenöittävät yökerhon tunnelmaa.

Salaperäistä tunnelmaa yökerhoon luovat moniväriset, pallomaiset paperilyhdyt.

”Siis loistakoon Shanghain valot!” hyräilee kissamamma.

Iitu telttaretkillä

Iitu ja Kapu ovat sisäkissoja, mutta ne ulkoilevat valvotusti. Rivitalokodin takapihalla Iitu saa etenkin kesäisin tarkkailla ulkomaailmaa valjaissa ja pitkän flexin päässä. Valjaissa Iitu monesti pujahtaa ”telttaretkille” puutarhatuolille ja kätkeytyy siellä peiton alle.

”Iitu solahti heti pentuna valjaisiin ja tuntui tuumivan niistä: Jee nämä ovat kivat, näissä pääsee ulos. Varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn käymme sen kanssa valjaslenkillä. Peräkammarinpoika Kapusta ei sen sijaan koskaan tullut valjaskissaa”, kertoo Miauuuuurjo-Kaisu, jota naapurin lapset kutsuvat kissanaiseksi.

Pitkän flexin avulla puutarhassa valjasteleva Iitu saa nauttia myös telttaretkistä puutarhatuolissa.

Yökerhossa saalistetaan

Etenkin yökerhossa kissat viihtyvät öiseen aikaan, yösaalistajia kun ovat.

”Monesti saan makkariin eläviä hiiriä vallankin Iitun näytteinä sen saalistustaidoista. No, pitäähän yökerhossa saada ”kunnon poka”!” kissamamma ymmärtää.

Kapu ei niinkään perusta saalistamisesta. Molemmat kissat käyvät tarhoissa pitkälle loppusyksyyn.

”Peltikatetussa päiväkerhossa ne voisivat käydä ympäri vuoden, mutta koska kulku sinne on ikkunasta, niin se rajoittaa päiväkerhoreissuja. Pakkasilla en pidä ikkunaa auki. Yökerhoon tulee sen verkkokaton kautta lunta, joten se sulkeutuu talveksi.”

Iitu tuli pentuna, Kapu on rescuekissa

Reilu kymmenvuotiaat Iitu ja Kapu ovat kaiken kaikkiaan hyvin terveitä kissoja. Vähäisiä kremppoja on jonkin verran ollut, Iitulla silmätulehdus ja Kapulla ihottumaa.

”Olen suunnitellut, että tänä kesänä vien ne senioritarkastukseen eläinlääkärille ennaltaehkäisymielessä, jotta niiden vanhuus sujuisi mahdollisuuksien mukaan suuremmitta vaivoitta”, kertoo kissamamma.

Ennen Kapun tuloa automatkoja rakastava Iitu kulki Miauuuuurjo-Kaisun mukana lähes joka paikkaan, niin kauppaan kuin kesämökille. Valkoinen, pörrökaulurilla ja pörhelöhännällä varustettu kissa auton hattuhyllyllä kuin tyynynä herätti kanssaihmisissä hellyyttä ja hilpeyttä. Nykyään, kun kissamamma on matkoilla, kissoille tulee hoitaja kotiin.

Päiväkerhossa on runsaasti tasoja, missä voi köllötellä ja katsella kesäistä puutarhaa. Kapu nauttimassa kesäpäivästä.

Miauuuuurjo-Kaisu hankki Iitun pentuna yksitoista vuotta sitten. Pari vuotta Iitun tulon jälkeen sen kaveriksi saapui musta, ehkä kaksivuotias rescuekissa, Kapu. Se oli loukutettu tammikuun pakkasilla Tuusulan Lahelasta ja viety Riihimäelle Eläinsuojelukeskus Onnentassuun, josta haki Miauuuuurjo-Kaisu sen. Rodultaan Iitu on sekarotuinen rotukissa, itämaisilla twisteillä. Kapu on kotikissa.

Lisää artikkeleita aiheesta

Kissan ja ihmisen suhde

Iitu on Kodin Ykkönen, Kapu peesaa Pikku Kakkosena

Valkoinen Iitu ja musta Kapu ovat Marjo-Kaisu Niinikosken elämässä jo toinen mustavalkoinen kissapari. Ensimmäisen mustavalkoparin, Pilvin ja Lempin, moni Kissafanin…

Hoito

Poronnahkaiset valjaat kaunistavat kantajaansa

Haastattelupäivänä Arja Vänttisellä on ongelma. Hän on luvannut asiakkaalleen tarkalleen tietyn värisen laukun, mutta juuri oikeanväristä nahkaa tuntuu olevan hankala…

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…