Hoito

Vakkarikissat tulevat kuin kotiinsa!

Kissahoitola Suvitien pihapiirissä saa ihastella myös alpakoita.

Kissahoitola Suvitien vakioasikas Iiris tutkailee verkotetulta ja katetulta ulkoterassilta pihapiirin elämää. Sekarotuisessa Iiriksessä on myös persialaista.

Olen aina ollut kissaihminen. Kissat ovat mukavia eläimiä ja hyvin persoonallisia. Jokainen kissa on omanlaisensa yksilö, Mervi Riihenperä juttelee. Kissat ovat myös hänen ja miehensä Hannu Riihenperän työ.
Kanta-Hämeessä Lopella toimivassa, Mervin ja Hannun vuonna 2014 perustamassa Kissahoitola Suvitiessä on 20 kissahuonetta. Kissoja huoneisiin mahtuu kahdesta kolmeen. Kukin kissa saa olla huoneissa verkko- tai lasiseinin eristetyissä tiloissa omissa oloissaan.
’’Monesti huonetoverit tekevät keskenään tuttavuutta – ovat verkon tai lasiseinän läpi nenät suloisesti vastakkain’’, Mervi ja Hannu kertovat.

Jokaisessa huoneessa näkymä ulos

Kaikista hoitolan kissahuoneista näkee ulos. Osasta on suora ulkoilumahdollisuus verkotetuille ja katetuille terasseille. Jokainen kissahoitolan huone on lämmitetty ja ilmastoitu. Hoitolassa on Verisuren hälytysjärjestelmät.

Jokaisessa kissahuoneessa on tarjolla aktiviteettejä. Kiipeilytelineessä taituroivat kissat ovat samasta perheestä.

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Lemmikkihotellin perustamisen myötä elämä sai uuden luvun

Asuin lapsuuteni maaseudulla, joten olen ollut kissojen kanssa tekemisissä aivan pienestä pitäen. Näin kertoo Lemmikkihotelli Kissanpäivät omistava ”kissamummo” Tiina Korhonen.Korhosesta…

Hoito

Vinkkejä kissan vastuulliseen hankintaan

Muista, että kissa tulee olemaan osa perhettäsi seuraavien 15-20 vuoden ajan. Sopiiko kissa elämäntilanteeseesi nyt, muutaman vuoden kuluttua ja 10…

Kissan ja ihmisen suhde

Kissat ja alpakat ovat uteliaita ja omaehtoisia

Eläinten seuraaminen tuo hymyn huulille. Ilon tuottamiseen perustuu myös Kempeleessä Oulun kupeessa sijaitsevan Linnunradan tilan toiminta. Tilalla asustaa yhdeksän alpakkaa,…