Kulttuuri

Mistä on pienet kissanpojat tehty – ajattelijat pohdiskelevat!

Suloiset ja leikkisät kissanpennut ovat kirvoittaneet ajattelijoissa eri puolilta maailmaa monenlaisia mietteitä.

Pohdiskelussaan, mistä on pienet kissanpojat tehty, Lisette Favier päätyyn seuraavaan:

30 % suloisuutta

28 % kepposia

28 % kehräystä

10 % pehmeää turkkia

3 % viattomuutta.

***

Kissanpentu oppii jo pienenä seuraavan läksyn: Kun putoat jostakin, jonnekin tai jonkin läpi, näytä siltä, että se tapahtui tarkoituksella.

Näin tuumii Pam Brown. Hän on myös huomannut:

Ensimmäisen kissanpentunsa hankkineet parit näkevät paljon vaivaa tehdäkseen pennulle mukavan petin keittiöön. Kun he aamulla heräävät, kissa nukkuu kaikessa rauhassa heidän välissään.

***

Kissanpentu on niin notkea, että siitä on melkein kahdeksi: takapää on kuin toinen kissa, jonka kanssa etupää leikkii. Vasta kun astut hännän päälle, pentu oivaltaa sen kuuluvan itselleen.

Tähän päätyi ajatelmissaan Henry David Thoreau.

***

Pieni, unelias kissa on täydellisen onnen symboli.

Sanoi aikoinaan Champfleury.

***

Kissanpennut opettavat lapsille, kuinka tärkeää on lempeys pienempiä, heikompia olentoja kohtaan.

Mutta enimmäkseen ne vaan ovat läsnä lämpimästi hengittäen, pörröisinä, terävä-älyisinä, optimistisina

ja luottavaisina.

Kirjoittaa Nancy Thayer

Lisää artikkeleita aiheesta

Kulttuuri

Kevätseuranta: havaintoja piknik-seurueista odotettavissa runsaasti!

Kuudetta Kevätseuranta-viikonloppua vietetään vappuisissa tunnelmissa: lämpötilan odotetaan nousevan Etelä-Suomessa jopa 20 asteeseen ja havaintoja piknikille kerääntyvistä ihmisistä odotetaan runsaasti! Kuka…

Kissan ja ihmisen suhde

’’Halu auttaa on luopumisen tuskaa suurempi’’

Kissat eivät olleet lapsena ja nuorena juurikaan Anni Pöyhiän juttu. Perheessä oli koira ja hän koki olevansa enemmän koiraihminen. Kissoja…

Kissan ja ihmisen suhde

Tiesitkö? Kissat naukuvat miehille enemmän

Monet kissanomistajat ovat huomanneet kissojen kohtelevan perheenjäseniä eri tavalla. Kissa saattaa esimerkiksi vaatia toiselta henkilöltä kovaäänisesti ruokaa, mutta kiipeää toisen…