Huhtikuu on minun kuukauteni. Kevät on minun elementteni. Lumi on sulanut suurimmaksi osaksi, pellot paljastuvat märkinä ja tuoksuvat tuoreelta maalta. Metsä kutsuu tassujani tutkimaan jokaista polkua, ja minä en voi olla kuuntelematta. Pieni tuulen humina kertoo, että jotain liikkuu – ehkä hiiri, ehkä vain varjo, mutta joka tapauksessa seikkailu odottaa. Tassuttelemme keväisessä luonnossa yhdessä kissamammani kanssa. Minä on piiiitkään fleksin päässä valjaissa.
Eräänä aamuna lähdimme talon takapihalta suoraan metsään. Sammal pehmeänä tassujen alla, aurinko porotti juuri sopivasti. Minä nuuhkin ilmaa kuin vanha soturi arvioiden tilannetta. Näin ensimmäisen hiiren, pieni, ruskea vilinä pellon laidassa. Minä tarkkailin, hiippailin hiljaa, tassu toisensa jälkeen, mutta päätin, että tänään vain tarkkailen. Nautin siitä, että olen nopea, tarkka ja vapaa.
Kissamammani seurasi vieressä, välillä huokaisten ja hymyillen: “Thor, sinä olet aina niin tarkka.” Minä nyökkäsin hännällä – ei tarvitse sanoja. Kaikki ymmärtävät minun tehtäväni.
Huhtikuu on myös aikaa, jolloin minä ja kotini kissakaverit tarkkailemme luonnon heräämistä. Mustavalkoiset, raidalliset ja pitkäkarvaiset ystäväni liikkuvat varjoissa, ja minä opastan pienimmät tassuttelijat varoen. Joskus joku eksyy pellon laidalle, ja minä kierrän hänen vierensä, kehräten hiljaa: “Ei hätää, olen tässä.” Kissamammallani on ystävä mukana meidän kanssa valjastelemassa!
Pihasaunailtoja huhtikuussa on jo muutama, vaikka ulkona on vielä viileää. Minä hyppään lauteille, venyttelen tassuja ja annan kehräyksen täyttää huoneen. Ihminen huokaa ja sanoo: “Kiitos, Thor.” Minä nyökkään ja jatkan venyttelyä – lämmön, rauhan ja turvan vartijana.
