Kissan ja ihmisen suhde

Tärkeimmät työntekijät

Neljä kissaa pitää Iitissä ylämaankarjaa kasvattavan Joni Aaltosen maatilan vapaina hiiristä, myyristä ja rotista.

Tämänhetkisestä kissanelikosta ainostaan kolmevuotias leikattu kolli Simba on maatilan edesmenneen oman kissan jälkeläinen.

Topi, Simba, Manta ja Ritva ovat maatilamme tärkeimmät työntekijät, kiittää Home Ranchin isäntä Joni Aaltonen kissojaan. Hän kasvattaa ylämaankarjaa ja pyörittää samalla ympäri vuoden kotieläinpihaa. Tilalla asustelee myös neljä koiraa, viisi vuohta, kaksi minipossua ja yksi sika.
Poroja on neljä, keväällä vasomisen jälkeen yhteensä kuusi. Lampaita on talvikaudella kolme, kesällä kaksi lisää.
Vapaasti luonnon laitumella käyskentelevä, 28-päinen ylämaankarjalauma kasvaa keväällä 2026 kahdellatoista vasikalla.

Jyrsijät pysyvät loitolla


Kissat mahdollistavat, että laitumilla, karjasuojissa ja rehuvarastoissa hiiri-, rotta- ja myyräkanta pysyy aisoissa luonnollisesti.
’’En halua käyttää kemiallisia jyrsijämyrkkyjä, ja eläimiemme kannalta se ei tulisi muutoinkaan kysymykseen’’, Joni sanoo.
40-vuotias Joni Aaltonen on isännöinyt Päijät-Hämeessä Iitissä sijaitsevaa, 15 hehtaarin kokoista Home Ranchia vajaat kymmenen vuotta. Tila on 1940-luvulta. Joni ei itse ole maatalon poikia, mutta hän vietti lapsuudessaan kesiä maatilalla. Neljä koiraa vahtii sekä Home Ranchia että sen eläimiä. Kaksi koirista on kaukasiankoiria, yksi on bullmanstiffi ja yksi englanninbulldoggi.
‘‘Kissamme ja koiramme ovat tottuneet toisiinsa ja pärjäävät hyvin keskenään’’, kertoo Joni.

Ritva-kissa ja minipossu Lipponen paistattelevat päivää navetan ovella.

Topi on vanhin

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Kulttuuri

Vertti-kissa on Linnankosken vuohitilan yksi tärkeimmistä työntekijöistä

Vuohenmaidon laktoosi on erilaista koostumukseltaan kuin lehmänmaidon, siksi se sopii yleensä laktoosiallergisille, sanoo Linnankosken vuohitilan meijeritoiminnasta vastaava Ville. Hän korostaa,…

Hoito

Poronnahkaiset valjaat kaunistavat kantajaansa

Haastattelupäivänä Arja Vänttisellä on ongelma. Hän on luvannut asiakkaalleen tarkalleen tietyn värisen laukun, mutta juuri oikeanväristä nahkaa tuntuu olevan hankala…

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…