Kulttuuri, Yleinen

Nuku yö ulkona tulevana lauantaina – yli 50 tapahtumaa ja tavoitteena 150 000 osallistujaa

Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja kutsuu suomalaiset viettämään yön ulkona lauantaina 29. elokuuta. Tavoitteena on 150 000 osallistujaa. Eri puolilla Suomea järjestetään yli 50 tapahtumaa, joihin voi osallistua matalalla kynnyksellä. Kampanjan päätapahtumana Espoon Oittaalle nousee Metsähotelli, joka majoittaa yli 500 yöpyjää.

Iltasatu laavulla on ikimuistoinen kokemus. Sadun aiheena kissojen seikkailut varmasti innostavat niin lapsia kuin aikuisia. Kuva: Anna Valli.

Suomen Latu haastaa jälleen kaikki suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Yön voi viettää teltassa, riippumatossa, laavussa, kotipihalla tai omalla parvekkeella – tärkeintä on ottaa haaste vastaan ja nauttia elokuisesta yöstä ulkona.

Suomen Latu kannustaa mukaan erityisesti niitä, joille ulkona yöpyminen on vielä uusi kokemus.

”Kynnys kannattaa pitää mahdollisimman matalalla, ja ensimmäisen ulkoyön voi hyvin toteuttaa itselleen turvallisessa ympäristössä, vaikka omalla parvekkeella tai terassilla”, kertoo kampanjaa koordinoiva Petteri Tiainen Suomen Ladusta.

Suomen luonnon päivä 29. elokuuta huipentuu yöhön ulkona. Kuva: Sampsa Sulonen.

Vuoden 2026 Nuku yö ulkona -päivää vietetään Suomen luonnon päivänä lauantaina 29. elokuuta. Suomen Ladun tavoitteena on saada haasteeseen mukaan 150 000 suomalaista.

“Aiempina vuosina osallistujia on ollut yli 100 000”, Tiainen kertoo.

Yöpymisen lisäksi voi osallistua Suomen Ladun ja Partioaitan kesäretkihaasteeseen, joka jatkuu 30. elokuuta asti. Kampanjasivulla suomenlatu.fi/nukuyöulkona voi ilmoittaa, missä ja miten yönsä ulkona viettää, ja osallistua samalla arvontaan, jossa on mahdollisuus voittaa retkeilyvarusteita.

Yli 50 tapahtumaa ympäri Suomen

Nuku yö ulkona -tapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea matalalla kynnyksellä. Tapahtumissa voi saada seuraa yöksi, tutustua uusiin ulkoilukohteisiin ja kokeilla ulkona nukkumista turvallisesti yhdessä muiden kanssa. Tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia, mutta osallistuminen voi edellyttää erillistä ilmoittautumista.

Joensuun Latu juhlistaa 75-vuotista taivaltaan Nuku yö ulkona -tapahtumalla Kontiolahdella. Hämeenlinnan Latu järjestää tapahtumansa Hämeenlinnan Joutsituvalla, ja Varkauden Latu kutsuu osallistujia Varkauteen. Myös Imatralla, Rovaniemellä, Kuopiossa ja kymmenissä muissa paikoissa järjestetään tapahtumia. Järjestäjinä toimivat Suomen Ladun jäsenyhdistysten lisäksi seurakunnat, camping-alueet ja leirikeskukset.

Katso kaikki Nuku yö ulkona -tapahtumat Suomen Ladun tapahtumakalenterista: suomenlatu.fi/tapahtumakalenteri.

Päätapahtuma Espoon Oittaalla

Kampanjan päätapahtumana Espooseen nousee Metsähotelli Oittaa, jossa voi yöpyä maksutta ennakkoon varatussa valmiissa majoitteessa, omassa teltassa tai riippumatossa. Metsähotelli majoittaa kampanjayönä yli 500 asiakasta. Hotelli on “varattu” täyteen, mutta kaikilla on mahdollisuus osallistua monipuoliseen päiväohjelmaan.

Auringonlaskun aikaan riippumatossa järven rannalla on suorastaan mystinen tunnelma. Kuva: Sampsa Sulonen.

Lisää artikkeleita aiheesta

Kissanäyttelyt

Suomalaiskissat menestyivät maailmannäyttelyssä

Kansainvälisen kissaliittojen kattojärjestön FIFen lippulaivatapahtuma on vuosittain järjestettävä maailmannäyttely, joka kokoaa yhteen maailman kauneimpien kissojen titteleistä kisaavat yksilöt. Lokakuun lopussa…

Kissan ja ihmisen suhde

Kissat taiteiden maailmassa – nyt valloittamassa kokonaisia huoneita

Kissat ovat valloittaneet internetin, sohvat ja sydämet. Nyt ne ovat valloittaneet myös taidemaailman – ja tällä kertaa kokonaisina huoneina. Helsingin…

Hoito

Hammasongelmat ovat kissojen yleisimpiä sairauksia

Parodontiitista eli hampaiden ympäryskudoksen tulehduksesta kärsii tutkimusten mukaan jopa 90 prosenttia ja hammassyöpymistä noin 40 prosenttia kissoista. Lisäksi kissojen hampaissa…