Kissan ja ihmisen suhde, Kulttuuri

Nomen est omen: Kassandra ja Olympia enteelliset kissojen nimet

Elenan kaksi kissaa ovat saaneet nimensä kreikkalaisen mytologian innoittamana. Nimet ovat osoittautuneet enteellisiksi.

Onko sinun kissasi nimi osoittautunut enteelliseksi? Kerro siitä myös muille Kissafanin lukijoille iloksi ja inspiraatioksi. Meilaa kissasi nimen taustalla oleva tarina sähköpostiosoitteeseen reetta.ahola@karprint.fi.

Elena kertoo Kissafanille, että heidän perheensä kissojen nimet, Kassandra ja Olympia ovat osoittautuneet enteellisiksi.

”Kassandra tuntuu aina tietävän etukäteen, mitä tapahtuu. Se menee oven luo juuri, ennen kuin joku tulee kotiin ja huomaa pienimmätkin muutokset ympäristössään”, Elena sanoo.

Kassandra on kreikkalaisessa mytologiassa traaginen hahmo. Hän oli Troijan kuninkan Priamoksen ja Hekaben tytär, jolle Apollon oli antanut ennustamisen lahjan voittaakseen hänen rakkautensa.

Kassandra kunnioitti orakkelijumalaansa Apollonia, joka halusi tehdä Kassandrasta rakastettunsa. Kassandra kuitenkin hylkäsi tarjouksen. Kostoksi Apollon muutti Kassandran profetoimislahjaa lisäehdolla, että tämän ennustuksia ei kukaan uskoisi. Siksi Kassandran ennustuksia Troijan tuhosta ei uskottu.

Myöhemmin ruvettiin nimittämään ”Kassandran huudoiksi” varoituksia, joista ihmiset eivät välitä.

Toisen Elenan perheen kissan nimi on Olympia.

”Myös nimi Olympia on osoittautunut enteeksi, sillä Olympia on kuin Olympoksen naispuolinen hallitsija. Olympia-kissamme rakastaa korkeita paikkoja, tarkkailee kaikkea ylhäältä käsin ja käyttäytyy arvokkaasti”, Elena kertoo.

Olympoksen ylijumalatar ja kuningatar on Hera. Hän on ylijumala Zeuksen sisar ja puoliso, joka hallitsee taivasta ja toimii avioliiton, perheen ja naisten suojelijana. Kreikkalaisessa mytologiassa Hera tunnetaan erityisesti kuninkaallisesta arvokkuudestaan, mutta myös ankaruudestaan ja mustasukkaisuudestaan Zeuksen lukuisia syrjähyppyjä kohtaan. Hänen symboleitaan ovat muun muassa riikinkukko ja granaattiomena.

Olympolaisten jumalien nimitys tulee Olympos-vuoresta, jossa jumalten ajateltiin asuvan. 

Latinankielinen lentävä lause ”nomen est omen” tarkoittaa suomeksi ”nimi on enne”.

Lisää artikkeleita aiheesta

Kissan ja ihmisen suhde

Kissalle sopiva nimi – mitä sinun kissasi nimi kuvastaa?

Vuonna 2027 voimaan tulevan kissojen nimipäiväkalenterin uudistus oli ensimmäinen, johon kaikilla suomalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa. Yliopiston almanakkatoimisto keräsi kesän 2025…

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…

Kissan ja ihmisen suhde

Kissojen nimipäiväkalenteriin tuli 60 uutta nimeä

Helsingin yliopisto on päivittänyt kissojen, koirien ja hevosten nimipäiväkalenterit vuodelle 2027. Tämä uudistus on ensimmäinen, johon kaikilla suomalaisilla on ollut…