Kissan ja ihmisen suhde, Kulttuuri

Kissat lisäävät tutkitusti onnellisuutta

Kissat tarjoavat omalle ihmiselleen iloa ja seuraa sekä kokemuksia pyyteettömästä rakkaudesta. Kissa osallistaa ja onnellistaa!

Tuore 93 maan tutkimus osoittaa, että kissojen määrällä ja kansakunnan onnellisuudella on yhteys. Kissoja on keskimääräistä enemmän vauraissa maissa, kuten Suomessa. Tuore tutkimus osoittaa, että myös kissojen ja onnellisuuden välillä on yhteys. Tutkimuksessa havaittiin, että maissa, joissa oli enemmän kissoja, ihmiset olivat keskimäärin onnellisempia.

Tutkimus julkaistiin PLOS One -tiedelehdessä.

Kansakunnan onnellisuuden tiedetään linkittyvän vaurauteen. Onnellisuusindeksi korreloi vahvasti bruttokansantuotteen ja tulotason kanssa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 93 maan aineistosta, miten kissojen määrä 10 000 asukasta kohti, onnellisuusindeksi, bruttokansantuote, tulotaso, terveydenhuoltomenot sekä kissojen levittämien toksoplasma-tartuntojen yleisyys olivat yhteydessä onnellisuuteen.

Kissatiheyden ja onnellisuuden välinen korrelaatio oli 0,62. Se tarkoittaa melko voimakasta yhteyttä.

Kissat tarjoavat iloa, seuraa ja henkistä tukea, minkä niiden omistajat jo tietävätkin. Tutkimus ei silti väitä, että kissojen lisääminen tekisi kansakunnasta automaattisesti onnellisemman.

Kissoja on keskimääräistä enemmän vauraissa maissa, kuten maailman onnellisimmaksi valitussa Suomessa. Hyvinvointivaltioissa on paremmat elinolot ja edellytykset pitää lemmikkiä.

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…

Kissan ja ihmisen suhde

’’ Tassuterapiaa olisi hyödynnettävä entistä enemmän ikäihmisten hoivassa ’’

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, 66, tykkäsi lapsena mennä Martta-tädin luokse. Siellä oli punainen Roosa-kissa. Kaikki eläimet kiehtoivat pikku-Sirpaa. Kissojen ohella hän…

Hoito

Aktiivisuutta ja lepoa

Klassinen harhaluulo kissojen kohdalla on se, että kissa on helppo lemmikki ja tyytyväinen, kun sille tarjotaan katto pään päälle. Kissa…