Hoito, Terveys

Allergia heikentää kissan elämänlaatua

Pahimmillaan allergioiden seuraukset ovat kissoille vakavat, joten huolta herättävät oireet kannattaa tarkistuttaa. Ruoka-aineet allergisoivat kissoja yleisimmin ja myös siitepöly.

Allergia voi puhjeta kissalle minkä ikäisenä tahansa.

Jos kissalla on epämääräisiä oireita, jotka herättävät huolta, kannattaa kissa viedä eläinlääkärin tarkistettavaksi. Oireiden taustalta voi löytyä allergia tai yliherkkyys, joka voi pahimmillaan aiheuttaa vakavia seurauksia.
Eläinlääkäri Teija Immonen kertoo, että allergiat ja yliherkkyydet ovat kissoilla varsin yleisiä.
’’Ne voivat aiheuttaa iho-oireita tai ruoansulatuskanavan oireita, jotka lienevät yleisimpiä. Siitepöly voi vuodenaikojen vaihtelun mukaan aiheuttaa aivastelua ja silmien vuotamista. Talvisin esiintyy astmantyyppistä oireilua.’’
Allergia voi puhjeta kissalle minkä ikäisenä tahansa. Harvoin kuitenkaan alle 1-vuotiaalta kissalta löytyy allergioita, vaikka se onkin mahdollista. Toisaalta vanhallakin kissalla voi puhjeta uusi allergia tai yliherkkyys.
’’Omistajien voi olla vaikea uskoa, että kissa allergisoituu esimerkiksi tietylle ruoka-aineelle, mitä se on koko ikänsä syönyt. Allergian puhkeaminen on kuitenkin sitä todennäköisempää, mitä kauemmin kissa on altistinut esimerkiksi jollekin ruoka-aineelle, Immonen kuvaa.

Moninaiset oireet


Kissojen allergioista yleisimpiä ovat ruoka-aineallergiat. Erityisen allergisoivia ovat kana, nauta, kala ja maitotuotteet. Esimerkiksi kanaa löytyy Immosen mukaan lähes jokaisesta kissanruoasta, joten sille altistuu ja herkistyy helposti.
Tyypillinen oire kissan allergiassa on voimakas kutina ja raapiminen.
’’Ohimoilla ilmenevät iho-oireet ovat tyypillisiä. Kissa raapii silmien ja korvien väliä niin, että siihen tulee rupea ja haavaumaa. Omistaja voi luulla, että toinen kissa on raapinut siitä, mutta tosiasiassa syynä on allergia. Iho-oireita voi olla myös kaulalla ja niskassa. Lisäksi kissa voi nuolla itseään paljon.’’
Immonen korostaa, että myös toistuvat korvaoireet ovat aina hälytysmerkki.
’’Yksittäinen korvavaiva voi vielä mennä normaalin piikkiin, mutta kissat eivät tyypillisesti oireile korvillaan, kuten koirat, vaan korvaoireet ovat vahva epäily allergiasta. Samoin toistuvat anaalirauhasvaivat.’’
Ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa myös oksentelua ja ripulia. Näitäkin omistaja saattaa erehtyä pitämään normaalina vaihteluna.
’’Toistuva oksentelu kissalla ei ole normaalia. Sen syy pitää selvittää’’, Immonen painottaa.
Pahimmassa tapauksessa pitkittyvä ruoansulatuskanavan oireilu johtaa suoliston tulehdukseen ja edelleen lymfoomaan. Oireet kannattaa siis ottaa vakavasti.

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Kissalle terveystarkastus kerran vuodessa

Kissalle kannattaa tehdä vuosittain terveystarkastus, jotta mahdolliset muutokset ehditään havaita ajoissa ja reagoida niihin. Eläinlääkäri Kira Åström Eläinklinikka Tsempistä kertoo,…

Hoito

Kissan kasvatus alkaa syntymästä – katseet käytökseen, ei ulkonäköön

Sopivaa kissarotua etsiessä kannattaa pohtia ensin sitä, mitkä ominaisuudet kissassa ovat itselle tärkeitä. ’’Mikäli esimerkiksi haluaa sylikissan, ei kannata valita…

Terveys

Kilpirauhasen liikatoiminta on yleistä seniorikissoilla

Kilpirauhanen koostuu kahdesta lohkosta, jotka sijaitsevat kissan henkitorven molemmin puolin, noin kurkunpään korkeudella. Terveellä kissalla kilpirauhaset eivät ole tunnettavissa. Tunnustelu…