Kissankello kasvaa kuivilla kedoilla, tienvierillä ja ojanpientareilla kaunistaen niitä lähes koko kesän.
Kissankello esiintyy yleisenä koko Suomessa, myös pohjoisen Lapin tuntureilla metsänrajaakin korkeammalla. Suomessa kissankelloa tavataan viittä alalajia, joiden väliset erot ilmenevät muun muassa koossa, kasvupaikassa ja kukkien lukumäärässä.
Sinikellojen suvun latinankielinen nimi, Campanula, tarkoittaa kelloa.
Kissankelloa voisi kuvata arkisen onnen kukaksi. Arjesta, kovien elämänteiden varsilta löytyvät ilon pilkahdukset, kestävän onnen perusta.
Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka.
Sinikellokukka ja päivänkakkara
kotiutuivat koivun juureen,
kerran nuo molemmat ystävätkin
joutuivat riitaan suureen.
– Minä soitan illalla rauhan kellolla sinisellä!
– Minä sain valkean kaulanauhan, jolla voin ylvästellä!
– En minä huivista huolisikaan, sinä litteä naapurirukka!
– En sua luotukaan loistamaan, sinä pullea kilikalikukka!
Lehmä se seisoi niityllä ja tuijotti koivupuuhun.
Kuuli kun kukkaset kiistelivät ja sieppasi ne suureen suuhun.
Lastenlorun Sinikellokukka ja päivänkakkara kirjoittanut suomenruotsalainen kirjailija Arvid Lydecken (1884-1960) toimi myös kirjakustantamo Otavan kuvitusosaston hoitajana ja helsinkiläisen Strindbergin taidesalongin johtajana. Hän toimitti lastenlehti Pääskystä yhdessä Anni Swanin ja Helmi Setälän kanssa. Lehti ilmestyi 1906–1935. Hän työskenteli myös Aamulehden toimittajana.
Sininen hämärä
Havahti kuvussa sinisen kellon
pieni ja hento haltianeito
linnun – unestansa.
Oikoili valkeita jäseniänsä,
hymyili jollekin, haukotteli.
Nousi ja kiiti kevein jaloin
aamukasteeseen uimaan.
- Lauri Pohjanpää
