Kissarodut

Abessinialaisen geenipohja kaipaa apuja ulkomailta

Abessinialaisen jalostuksessa käytetään ulkomaantuonteja, jotta rodun geenipohja pysyy rikkaana ja rotu terveenä sekä rotumääritelmänsä mukaisena.

Luonteeltaan abyt ovat uteliaita ja aktiivisia sekä iloisia. Tyypilliseksi rotunsa edustajaksi kasvamassa Redcheetah's Iloinen Iivari Paroni II ja Into Ilmari Tomppa II. Kuva: Ritva Santara

Abessinialaiset sopivat perheeseen, jotka jaksavat seurustella lemmikkinsä kanssa. Aby voi elellä myös ainoana kissana, mutta silloin se kaipaa ympärilleen aktiivisen perheen.
’’Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen molekyyligenetiikan professori Hannes Lohen tutkimuksessa on käynyt ilmi, että aby on ihmisiä kohtaan sosiaalisuudessa ihan huipussa ja kissasosiaalisuudessa hieman matalampana. On hyvä, että abylla on lajitovereita, mutta ne eivät silti kyhnää koko ajan toistensa kyljessä’’, kertoo abessinialaisia kasvattava Ritva Santara.
Hänellä on yksi selkeä ohje abessinialaisesta haaveilevalle.
’’Jos haluaa itselleen rauhallisen kissan, joka on kiltisti paikallaan, niin silloin oikea rotu ei ole abessinialainen!’’

Elea vei sydämen


Tänä kesänä Ritva Santaran kasvatustoiminta Redcheetah´s-kissalan nimellä täyttää 20 vuotta. Kissalasta on ponnistanut maailmalle jo 116 suloista abypentua.

Ritva Santara käy kasvattiensa kanssa säännöllisesti kissanäyttelyissä. Tässä poseeraa Ritvan sylissä Redcheetah’s Henrietta. Kuva: Pauli Araneva.

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Kissan kasvatus alkaa syntymästä – katseet käytökseen, ei ulkonäköön

Sopivaa kissarotua etsiessä kannattaa pohtia ensin sitä, mitkä ominaisuudet kissassa ovat itselle tärkeitä. ’’Mikäli esimerkiksi haluaa sylikissan, ei kannata valita…

Hoito

Kissalle terveystarkastus kerran vuodessa

Kissalle kannattaa tehdä vuosittain terveystarkastus, jotta mahdolliset muutokset ehditään havaita ajoissa ja reagoida niihin. Eläinlääkäri Kira Åström Eläinklinikka Tsempistä kertoo,…

Kissan ja ihmisen suhde

Tavoitteena kieltää lailla ääripiirteisten kissojen käyttö jalostuksessa

Eläinlähtöisen viestinnän asiantuntija Sari Toivola kannustaa kaikkia kissojen ja koirien hyvinvoinnista huolta kantavia allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ääripiirteisten koirien ja kissojen jalostuksen…