Teddy, Enkeli ja Musha jakavat rakkautta
Venäjällä syyskuussa 2012 syntynyt kollipoika oli joutunut alle vuoden ikäisenä ulos pakkaseen etsimään itselleen ruokaa. Pennun onneksi sen olivat löytäneet hyvät ihmiset, jotka pitivät siitä aluksi huolta.
Sitten kuvaan astuivat Alla ja Juho Toivonen, jotka adoptoivat kurjassa kunnossa olleen pennun.
– Teddy tuli meille maaliskuussa vuonna 2013. Venäjältä kotoisin oleva vaimoni kävi itse hakemassa Teddyn, ja he matkustivat yhdessä junalla Suomeen, Hämeenlinnassa asuva Juho Toivonen kertoo.
Siirtolapuutarha-alueelta löydetyn Teddyn nenä oli ahavoitunut huonoon kuntoon, joten Toivoset aloittivat pitkään kestäneen hoitotyön.
Herkkänenäinen Teddy
– Nenä oli päässyt varmaan huonoon kuntoon siksi, että se oli joutunut nuuskimaan etsiessään itselleen ruokaa. Se oli niin huonossa kunnossa, että aina kun Teddy aivasti, niin nenästä tuli verta. Hoidimme nenää vaseliinilla 2,5 vuoden ajan laittamalla rasvaa nenään kerran pari päivässä. Vihdoin pitkä hoitokuuri tuottikin tulosta ja nenä parantui, Juho kertoo.
Nykyisin Teddyn nenä on niin hyvässä kunnossa, että se haistaa kaiken hyvinkin herkästi.
– Teddy kyllä haistaa pahvilaatikon läpikin kissanlelut, jotka tulevat ruokatilauksen mukana. Ja silloin saa pahvilaatikko kyytiä.
– Kuivaruokapussejakaan ei voi jättää näkyviin, se raatelee ne auki ja tarjoilee kavereilleen aterian. Kai sillä on edelleen takaraivossa vaikeat ajat, joita se on joutunut elämään, Juho arvelee.
Venäjältä Suomeen
Venäjältä kurjista oloista kotiutetut kissat Alla Toivonen on löytänyt venäläisiltä nettisivuilta.
Enkeli löytyi erään luostarin yhteisvessasta, josta sen pelasti Angelina-niminen nainen Allan pyynnöstä. Enkeli oli jätetty sinne valkoisen pentunsa kanssa.
– Harmittaa vieläkin, että emme ottaneet molempia kissoja, Alla pahoittelee.
– Nimensä Enkeli sai pelastajansa mukaan. Sillä heilui terävä raateluhammas, kun se tuli meille. Täällä eläinlääkäri poisti hampaan ja tarkasti muutenkin kissan kunnon.
Allan ystävä piti kissaa kuukauden karenssissa, jonka jälkeen Alla käytti Enkelin vielä eläinlääkärissä, jossa se sai sirun niskaan. Vasta sen jälkeen Alla ja Enkeli pääsivät junalla kotimatkalle.
– Kaikilla Venäjältä meille tulleilla kissoilla on vähän kuin kansainvälinen passi niskassa, Juho nauraa.
Kilpikonnan värinen lyhytkarvainen Musha oli hylätty luostariin. Musha pääsi uuteen kotimaahansa Allan kanssa lentokoneella.
– Pentuna Musha oli viety luostarin pihaan. Venäjällä on hyvin tyypillistä ajatella, että kissat saavat hoitoa ”jumalapaikassa”. Mushan lisäksi luostarissa oli siihen aikaan yli 30 hylättyä kissaa – terveitä ja sairaita, nuoria ja iäkkäitä, Alla kertoo.
Venäläiskolmikon lisäksi Toivosilla asustelee Suomessa syntynyt maine coon -tyyppinen Felix. Aiemmin kissalaumaan kuului myös Hector eli Hekku, mutta se on siirtynyt jo sateenkaarisillalle.