Bengalikissat Herra Q ja Sky ensimmäisinä malleina
Röylässä Pohjois-Espoossa asuvan Jouko Ollikaisen intohimo on tyhjä kangas.
– On hienoa nähdä, mitä aina syntyy. Maalaan lähes koko ajan, Jouko paljastaa.
Viimeisimpänä projektina hänellä oli maalata oma kuva sadan eri taiteilijan tyyliin. Kun kunnianhimoinen kokonaisuus valmistui, iski Jouko silmänsä perheen bengalikissoihin.
– Kissojahan on kautta aikojen maalattu, joten se ei ole mitään uutta. Aloin seurata Herra Q:n ja Skyn huikeita ilmeitä tarkemmin ja huomasin, miten äärettömän hauskoja ne ovat. Kissat ovat aivan uskomattomia ja älykkäitä. Ne ovat kasvattaneet minua paljon. Ja tehnyt meistä niiden alamaisia, Jouko nauraa ylistäen perheen lemmikkejä.
Rakkaus kissoihin
Ollikaista kuunnellessa huomaa, että rakkaus ja arvostus kissoihin on suhteellisen tuoretta, sillä ylistävistä sanoista ei tahdo tulla loppua.
– Lapsuudenkodissani ei ollut lemmikkejä ja kissatkin tulivat vasta vanhemmilla päivillä elämääni, 64-vuotias Jouko kertoo.
Bengalikissat tulivat perheeseen sen jälkeen, kun norjalainenmetsäkissa kuoli vain vajaan neljän vuoden iässä.
– Se raahautui kerran kotiin retkiltään ja ajattelimme sen jääneen auton alle. Eläinlääkärissä kuitenkin selvisi, että raajat ja selkäranka olivat kunnossa, mutta keuhkot täynnä nestettä. Sillä oli sydänvika eikä elinpäiviä ollut enää jäljellä. Se oli dramaattinen kokemus meille kaikille, Jouko muistelee.
Herra Q:n aamutoimet
Tuli kuitenkin päivä, jolloin perheen tytär totesi, että on aika hankkia uusi kissa.
Hän oli tutustunut bengalikissoihin ja niinpä Herra Q pääsi muuttamaan uuteen kotiin.
– Herra Q:n askelluksessa on jotain petomaista ja ylvästä. Naurankin aina, että se opettaa minulle, miten olla miehekäs.
Herra Q:lla on myös tosi selkeä aamurutiini, jolla se saa takuuvarmasti palvelijansa hereille.
– Ensin se tulee yöpöydälle ja maiskuttaa, että ymmärtäisin sillä olevan nälkä. Jos en herää vielä siihen, niin se koskettaa tassulla poskeani.
Tässä vaiheessa Jouko tietää olevan viisainta herätä, sillä kolmiosaisen herätysrituaalin viimeisessä vaiheessa Herra Q hyppää Joukon jalkojen päälle ja pissaa jaloille.
– Olen jo viisastunut, että viimeistään toisessa vaiheessa kannattaa nousta palvelemaan.