Suosi säännöllisiä tarkastuksia
AlmaVetissa oli pantu merkille, että kissoja käy aika vähän ja tuntui, että kissat olivat muutenkin eläinlääkinnässä paitsiossa, kertoo kissaklinikasta vastaava eläinlääkäri Julia Haukilintu.
– Siispä ensin AlmaVet päätti hankkia kissoihin hurahtaneen eläinlääkärin. Sen jälkeen kissapotilasmäärien kasvaessa havahduttiin siihen, että kissat ovat aika herkkiä eläimiä ja vaativat omanlaisensa hoitoympäristön. Mitä stressittömämpi eläinlääkärivisiitti, sen kivempaa on kaikilla osapuolilla.
Toukokuussa 2021 AlmaVet Cat aloitti toimintansa omissa tiloissaan, ja näin kissoilla on AlmaVet-klinikalla oma vastaanottotila.
– Kissaklinikalla oli viime vuonna karvan verran vajaa 1800 käyntiä. Tähän päälle toki vielä pääklinikalla hoidetut akuuttikissapotilaat ja esimerkiksi leikkauspotilaat, joita niitäkin on lähes viikoittain.
– Uskomme, että hyvä hoito rakentuu yhdessä tekemällä. Huimimmat selviytymistarinat ja iloisimmat paranemisprosessit kiteytyvät aina yhteen asiaan: hyvään hoitoon kotona ja omistajan uskoon paranemisen mahdollisuudesta. Toimintamme ytimessä ovat aito läsnäolo ja välittäminen, kiteyttää Haukilintu.
Kissa peittelee oireitaan
Meille hakeutuu potilaita laidasta laitaan. Ihan perusterveystarkastuksista ja rokotuksista, vaativampiin jatkotutkimuksiin ja lähetepotilaisiin. Jos joku yksi osa-alue pitäisi nostaa ylitse muiden, niin erilaisia sisätautipotilaita meillä hoidetaan eniten, tarkentaa Haukilintu.
– Eläinlääkäriin kannattaa hakeutua, mikäli esimerkiksi huomaa muutoksia kissan käyttäytymisessä tai ruokahalussa. Kissa peittelee taitavasti oireitaan, joten ensimmäiset sairastamisen merkit voivat olla vain pieniä käytösmuutoksia, kuten vaisuutta tai lisääntynyttä nukkumista.
– Jos kissa lakkaa kokonaan syömästä, on hakeuduttava eläinlääkäriin pikaisesti. Kissan elimistö ei kestä pitkää paastoa ja sellainen kuormittaa lisäksi maksaa.
Myös tarpeiden on tultava säännöllisesti. Erityisesti virtsatietukoksille taipuvaisten uroskissojen kanssa on tärkeää varmistaa, että pissaa tulee kunnolla päivittäin, painottaa Haukilintu.
– Kaikille kissoille on suotavaa tehdä vuosittain terveystarkastus, jossa samalla katsotaan suuhun kunnolla. Rokotuksien uusimisen tiheys ja tarve riippuvat kissan elintavoista.
– Erityisesti kymmenen vuoden iästä eteenpäin terveystarkastuksiin kannattaa lisätä verikokeet sekä verenpaineen ja pissanäytteen tutkiminen. Monet eläinlääkäriasemat tarjoavatkin nykyään erityisiä senioritarkastuksia.
Yli 15-vuotiailla kissoilla tarkastustiheyden suositus on kuusi kuukautta.
– Tässä vaiheessa kissat ikääntyvät eksponentiaalista vauhtia ja puolessa vuodessa terveys voi muuttua paljonkin, tietää Haukilintu.