Valmiina vaikka kissagaalojen punaisille matoille
Jos kissanäyttelijöille olisi oma Oscar- tai Jussi-gaalansa, olisi kiiminkiläisen Hulinan palkintokaapissa monta pystiä.
Viime vuoden lopulla Vuoden 2022 Mainioin mirri -tittelillä aateloitu 7-vuotias kissaneiti on edennyt surkeasta lapsuudestaan huolimatta yhdeksi Suomen kuuluisimmista kissoista.
Hulinan elämän ensimmäiset vaiheet ovat täysin arvailujen varassa. Se löydettiin kaukaa maalaistaloista peltojen välisestä ojasta ihan yksin. Etsinnöistä huolimatta muita pentuja eikä emää onnistuttu löytämään, vaikka kyselyjä tehtiin laajallakin alueella. Hulina toimitettiin kempeleläiseen lemmikkihoitola Vierashuoneeseen. Se oli tärkeä käänne Hulinan elämässä.
Kiiminkiläinen Jenni Yli-Tainio kävi tekemässä Vierashuoneella vapaaehtoistyötä löytökissojen hyväksi ja iski heti silmänsä pieneen pennunrääpäleeseen.
– Ihastuin Hulinaan ja voi sanoa, että myös toisinpäin. Kun muut pennut rälläsivät ja leikkivät, Hulina tuli syliini ja sulatti sydämeni täysin. Heti kun vaadittavat 15 päivää tuli täyteen, nappasin Hulinan matkaani, muistelee Jenni ensitapaamista.
Agilitystä tv-uralle
Kissan sosiaalistamisen vuoksi Jenni aloitti Hulinan kanssa agility-harrastuksen.
– Hulina on aina ollut hyvin rohkea ja kiinnostunut kaikista. Olipa kyseessä sitten koira, hevonen tai ihminen, niin se menee ensimmäisenä tutustumaan.
Kun agility alkoi olla hallussa, ja palkintokaappi täyttymään palkinnoista, oli aika kouluttaa Hulinaa vaativimpiin esityksiin.
Nykyisin Hulina onkin tottunut esiintyjä niin mainoskuvissa kuin tv-mainoksissa tai elokuvissakin. Ansioluettelo esiintyjänä on kissanelämään pitkä ja monipuolinen.
– Hulina ja Poju esiintyvät muun muassa lyhytelokuvassa Parrasvaloelämää, jossa Hulina esittää Alma Pöystin näyttelemän Alman kissaa. Poju esitti kulkurikissaa, joka paljasti Almalle salaisuuksia. Pojun rooli oli haastavampi, koska sen osuus kuvattiin ulkona. Poju oli tietysti irrallaan ja minun piti ohjata sitä kuvausten takia kauempaa.
– Kaikki kissani ovat myös aikoinaan esiintyneet muun muassa Pikku Kakkosessa, Jenni kertoo.