Somerolainen Anita Hallapelto tunnetaan paitsi 50-luvun elämyskohteeksi nousseesta Muotiputiikki Helmestä myös eläimistä.
– Olemme sellainen kissahullu perhe, kissat ovat aina olleet se juttu! Anita nauraa.
Anitan ja elämänkumppani Jorma ”Jomma” Korhosen kodissa on kaksi bichon frise -rotuista koiraa, Onni ja Elsa, sekä norjalainen metsäkissa Rita.
– Elvis-kissa kuoli kaksi vuotta sitten. Siitä lähtien Rita on ollut ainoana kissana.
Anita kuvailee Ritaa kuin nuoreksi likaksi.
– Vaikka se on jo kymmenen vuoden ikäinen, se voisi käytöksensä perusteella olla vaikka 2-vuotias!
Rita on kova ”leipomaan”
Ritalla onkin nyt iso rooli talon ainoana kissana. Se ei siitä kuitenkaan tunnu ottavan paineita, vaan menee omia reittejään, kuten ennenkin.
– Rita on aina ollut sellainen oman tiensä kulkija, tietää, mitä tahtoo. On kova leipomaan tassuillaan ja nuolemaan, tulee sinnikkäänä vaikka sata kertaa takaisin.
Anitan mukaan Rita ei ole mikään sylikissa, mutta sylikin kelpaa, jos ihminen miellyttää.
– Erityisesti miehet ovat Ritan mieleen, heistä se tykkää selvästi eniten. Jomma, joka muutti tänne koronavuonna 2020, ei ollut aiemmin tottunut kissoihin, mutta sekä Elvis että Rita ottivat hänet omakseen. Jommalla ja Ritalla onkin aivan erityinen suhde kahdenkeskisine hetkineen.
Kissoja ja koiria
Niin vuonna 2014 syntynyt Rita kuin vuonna 2018 syntynyt Elvis tulivat Anitan hoiviin jo pentuina.
Ne saivat elää onnellista somerolaiskissan elämää, kunnes Elvis menehtyi vuonna 2022.
– Sitä ei tiedetä, mihin Elvis kuoli. Se löytyi eräänä yönä menehtyneenä, oli jo siinä vaiheessa aivan jäykkä. Oli se kauhea hetki.
Perheeseen oli muuttanut vähän aikaisemmin Onni-koira. Rita ei ollut ottanut siihen liiemmin yhteyttä, pysytteli mielummin etäällä.
– Elviksen kuoltua Rita alkoi kuitenkin kaveerata Onnin kanssa, ne leikkivätkin yhdessä.
Perheen ”eläinlauma” täydentyi myöhemmin toisella bichonilla eli aikuisella Elsalla.
– Nyt kun on kokemusta sekä kissoista että koirista, niissä näkee selviä eroja. Kissat ovat koiriin verrattuna oman arvonsa tuntevia ja itsenäisiä, ja tekevät sen, mitä itse haluavat. Se on hieno piirre, Anita hymyilee.